Unipupu pehmyt velveton vihreä

Varastossa

Kuvaus

Alle kouluikäisenä muistoihini on piirtynyt kesäinen tapahtuma lapsuudestani. Siihen aikaan heinää tehtiin lisänä myös vuokrapelloilta ja jopa suoheinää haalittiin talven varalle, ettei heinät loppuisi kesken talven. Minun tehtäväni oli haravoiminen. Isäni, taitava kun oli nikkaroimaan kaikenlaista, teki minulle oman pienen haravan puusta. Isäni ollessa niittopuuhissa, viikate osui vahingossa pupuemon jalkaan ja pupuemolle kävi huonosti. Pienet pupupoikaset tarvitsivat hoivaa ja minä kuljetin ne kotiin ja niille rakennettiin oma häkki pihaan. Tuttipullolla minä niitä kolmea pikkupupua hoivasin ja niistä tuli minulle tärkeät leikkikaverit. Kolme vuotta ne olivat häkissä ja sitten halusin päästää ne takaisin luontoon.

Kun aikanaan aloin suunnitella lasten vaatteita, minulle tuli vahva tunne niistä lapsuuden hellyttävistä pupuista. Ne rupesivat seikkailemaan lasten pupuvaatteissa. Ensin tulivat pupumekko ja -haalari, sitten puputyynyliinat ja huppupyyhe. Unikaveriksi syntyivät pikkupuput ja koko elämän pituiselle matkalle puettavat isommat puput. Myös paljon myssyjä, tossuja ja muita pientuotteita on vuosien aikana syntynyt, joissa puput seikkailevat. Mitä rakkaat muistot voivatkaan saada aikaan!